maanantai 6. helmikuuta 2017

Huomaamatta lankalakossa

Heräsin huomaamaan, että olen ollut itseltäni salaa lankalakossa tämän alkuvuoden. Yleensä tammikuun alussa on tullut jonkin verran hankittua lankaa ihan alennusmyynneistä. Poistovärejä ja muita houkutuksia kyllä on riittämiin vuoden taitteessa. Tänä vuonna en ole ostanut itselleni lankaa laisinkaan. Enkä muitakaan neuletarvikkeita.

Mutta ei pelkoa, että lankavarastot olisivat pienentyneet. Siitä ovat muut pitäneet huolta. Nämä langat ovat kotiutuneet 50 v synttäreiltä heti tammikuun alussa. Lankakeristä koottu kukkakimppu sisareni perheeltä ja sitten pari kerää selvitymiskorista. Ei siis huolta, että olisi ollut langaton tammikuu. Helmikuu on vielä ollut, mutta kuu on vasta alullaan.
Kukkakimpusta paljastui 200 g Teetee Pallasta, 200 g tummanvihreää Novita Nallea sekä 350 g Regian valkoista Active -lankaa sekä paksut puikot, jotka pitivät kimpun kasassa. Selvitymiskorissa oli 100 g Niitty-lankaa harrastuksia varten. Lankaa on tullut enemmän kuin olen ehtinyt kutomaan, vaikka tuosta saldostani muutamat esittelyä odottavat sukat uupuvatkin. Hyvä, että on jälleen, mistä lankaa ottaa, kun inspiraatio iskee.

2 kommenttia:

  1. Kääk minäkin tahdon tuommoisen kukkakimpun ystävänpäivänä:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo oli yksi parhaimmista lahjoista. Hoitokin tuolla kimpulla on helppoa. Toinen ihana lahja oli, kun saimme mieheni kanssa (täytimme molemmat tuon maagisen luvun) villasukat. Mikä sen parempi henkilölle, joka lahjoo aina muita villasukilla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.