lauantai 1. lokakuuta 2016

Käsityötarvikkeita ja loma Tallinnassa

Nyt tiedossa tuotesijoittelua ja houkutuksia! Mutta en voi olla kertomatta mahdollisuudesta päästä Karnaluksiin ja Tallinnan joulutorille Pohjanmaalta. Matkaltakin voi tulla mukaan.
Monet ovat hakeneet Tallinnan lomilla käsityötarvikkeita Karnaluksista. Paikasta löytää aina jotain uutta vaikka siellä olisi monta kertaa käynyt. En edes ole itse pysynyt laskuissa, montako kertaa olen tuossa käsityöliikkeessä vieraillut ja aina on tainnut lähteä iso kassillinen lankaa, puikkoja ja muuta tarviketta mukaan. Niitä on järjestelty sitten hotellihuoneessa matkalaukkuun ja saatu se just ja just kiinni. Lanka onneksi antaa hyvin periksi ja menee pieneen tilaan, kun painaa ilmat pois. 

Nykyisin Karnaluksissa käy jo pankkikorttikin, joten ei tarvitse huolehtia, onko riittävästi käteistä mukana. Liikkeessä vierähtää helposti paljon aikaa, joten sitä kannattaa varata ja reppuun mukaan vesipullo ja vaikka pieni suklaapatukka. Vessa siellä on asiakkaiden käytössä siinä kassan lähellä olevalla poikkikäytävällä. Liikaa vaatettakaan ei saa päälle pukea, sillä hiki siellä tulee puikkelehtiessä lankalaatikoiden väleissä ennen kuin osaa edes ostaa mitään.
Paikka on käsitöiden tekijöille todellinen ihmemaa, jossa riittää katseltavaa. Kannattaakin miettiä jo etukäteen, mitä erityisesti aikoo katsoa. Ja kirjoittaa ne ylös vaikka kännykkään. Paikassa menee nimittäin muisti aivan totaalisesti, kun ihmettelee sitä mahdollisuuksien määrää. Ostoslistalla on ollut ompelukoneeseen neuloja, sukkalankaa, silkkinauhoja, pitsiä, vauvalankaa, bambupuikoja (näkisittepä sen puikkoseinän, josta valita!), nappeja ja mitä milloinkin. Näitä kotimaisia lankoja sieltä ei kannata hakea, jollei satu eteen joku sellainen väri, joka on hakusassa, mutta maailmassa on todella paljon muitakin ihania lankoja, jota voi kokeilla. Silkkinauhoja on monta hyllyväliä ja vaikeus on vain valinnassa. Kuten monen muunkin tuotteen kohdalla. Langat on lajiteltu hieman laadun ja käyttötarkoituksen mukaan helpottamaan valintaa. 
Tuttu linja-autoyrittäjä vinkkasi, että Pohjanmaalta lähtee Marraskuun aikana kaksikin eri reissua Tallinnaan. Tässä pääsee edullisesti tekemään hyviä käsityöhankintoja. Autoilija tietää, missä Karnaluks on ja vie varmasti liikkeen lähelle halukkaat ja neuvoo, kunhan kerrot haluavasi sinne. Jussi on siellä itsekkin käynyt, joten pystyy neuvomaan ensimmäistä kertaa matkassa olevaa. Sisäänpääsy liikkeeseen ei ole aivan, että tästä kadulta poikkean. Ulko-ovi on kuin mihin tahansa toimistorakennukseen, käytävässä menet palo-ovista ja lähdet nousemaan portaita. Siellä on kyllä pieniä kylttejä, joissa lukee Karnaluks. Portaita ylös, kunnes tulet ovelle, jossa lukee Karnaluks ja on soittokello. (Kerrosta alempana on jo heidän toimistonsa, mutta jatka vielä ylöspäin). Sitä soitat ja kohta ovisummeri soi ja voit aukaista oven.

Samassa talossa on kangaskauppa, jossa on aina välillä hyviä tarjouksia. Ja jos tulee kävellen keskustaan tuolta Valge Majasta, on matkan varrella, tien toisella puolen, kohta hyvä pubi, Vana Viljami, jossa on edullinen päivän lounas. Siitä on ilmoitus aina heti seinällä, kun astut sisään. Kannattaa poiketa syömään. Kävelymatkan varrella keskustaan  on vielä yksi todella iso kangaskauppa, jossa on kangaspakka jos toinenkin. Lisäksi löytyy korutarvikkeita, nappeja..

Matkojen ajankohtaan on Tallinnassa jo joulutori Vanhassa kaupungissa. Torilla vierailu kannattaa jättää hämärään aikaan. Valaistuna on todella kaunis. Jos haluat silloin illalla syömään Vanhassa kaupungissa kannattaa pöytä varata tai olla aikaisin liikenteessä. Väkeä on paljon ja ruokapaikoissa jonoa. Mutta joulutori on upea nähtävyys. Siellä on aivan ihania kynttilöitä myynnissä, syötävää, tuliasiostosmahdollisuuksia, joululahjaostoksia ja tietenkin glögiä kannattaa maistaa.

Miniloma Tallinnassa 20-22.11.2016 tai 27-29.11.2016
Edullinen minilomapakettimme koostuu Baltic Queenristeilystä, yöpymisestä laivalla, sekä hotelliyöstä Euroopa- hotellissan. Tallinnan joulumarkkinat alkavat 20.11, joten pääsemme nauttimaan ostoksista ja jouluisen Tallinnan ihanasta tunnelmasta.

125€ / hlö / 2hh / B2-hytti
140€ / hlö / 2hh / A2 - hytti 
1hh / hyttilisä + 60€
Sis. bussikuljetukset, laivamatkat, yöpymisen laivalla valitsemassasi
hyttiluokassa, majoituksen Euroopa hotellissa.

Matkan voit varata Linja-autoliikenne Lehtonen Oy:n sivuilta. Kohdasta matkat löydät lisää tietoa näistä matkoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.