sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Sukkakori tyhjeni

Kevään edetessä puutarhassa on tapahtunut kaikenlaista ja ovat nämä sisähommat jääneet vähän vähemmälle. Olemme istuttaneet uusia kasveja, raivanneet muutaman marjapensaan pois, kun eivät pystyneet enää tuottamaan satoa. Naapuri istutti ihan viereen varjostavat puskat, joista lintujen oli helppo sukellella syömään marjat meidän pensaista ja loput eivät ehtineet kypsyä laisinkaan. Takapihalle onkin kertynyt hyvä kasa oksia nuorennusleikkauksista ja muista poistoista silputtavaksi silppurilla. Sisällä olen tehnyt saippuaa ja muita pieniä puuhasteluja. Illassa ei siis ole neuleet paljon edenneet, kuin jääkiekkopelien aikana. Silloin on ollut hyvä kutoa jotain helppoa, ettei tule paljon virheitä pelin tiimellyksessä.
Näitä sukkia oli yllättävän mukava kutoa, vaikka puikot olivatkin ohuet. Ainoastaan kantaapään kiilakavennuksissa lanka muodosti tuollaisia vähän outoja läikkiä värien osuessa eri kerroksilla hyvin samoihin kohtien, eikä kauniisti vinottain raidoittaen kuten muualla sukissa. Sukkakorilla ei ole enää yhtään aloitusta, kun nämä sukat valmistuivat eilen.
Sukat ovat mallitytölle vähän isot, sillä ovat tehty minun jalkani mukaan. Lanka oli kerittynä hieman erilaiselle kerälle, sellaiselle pitkulaiselle. Hankinta tehty viime kesän kesälomaretkellä, joten olikin jo aika kutoa pois ennen tämän kesän retkeä.
Malli: perussukka, 3o1n, 64 s, koko 38
Lanka: Hjerte Sock 4, 63 g, väri nro2099
Puikot: Knit Pro 2,25

Hyvää Äitienpäivää näiden 
sydämellisten sukkien myötä!

4 kommenttia:

  1. Hyvää äitienpäivää :) Kauniit sukat, hauskasti tuli kuvio nilkan kohdalle.

    VastaaPoista
  2. Tuo sukkabuumi on vaivannut täälläkin, väliin neulon värjätyistä langoista sukkia ja sitten ostolangoista, ei oikein muuta tule neulottua...

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat! Eikä läikity ollenkaan pahasti!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.