keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Liskopari

Jotenkin nämä vihreät kaipasivat jotain uutta ajatusta koristeista. Ovat niin eri väriset kuin muut myssyt. En tiedä, mistä se juolahti mieleeni toista viimeistellessä, että näihin sopisi liskot. Ohjetta en ruvennut mistään etsimään, vaan tekaisin ne siitä sitten ja tulihan niistä sitten sen näköisetkin. Mutta luonnossakin nuo liskot ovat hyvin maaston väriset, joten eivät ehkä ole liian silmiin pistävät. Eilinen villi arvaus osui Rakkauden talon Paulalta oikein, koukulla kuvassa oli 50. sytomyssy. Mutta Tainalle tekaisin sitten sen 51. kuten hän arveli, joten tällä hetkellä myssyjä on valmiina 51 kipaletta.
Tässä melko luonnolliset värit myssyissä. Ja samalla nuo liskot näkyvät paremmin. Painoa kumpaisellakin on 44 g ja vaalean vihreä tuli tehtyä loppuun. Tummempaa jäi vielä vähän. Ehkä joku tykkää ottaa tämmöisen helppohoitoisen lemmikin itselleen. Vaikka itse kaikkia otuksia inhoankin, niin nämä liskot saivat minut ihan hyvälle tuulelle. Eivät ole pelottavia.

Olen viime aikoina saanut korikaupalla tunnustuksia. Ruusuinen tuli Lindalta, ja kaksi tunnustusta tuli eilen Elinalta ja Pirjolta. Jostain syystä kuvan liittäminen niistä ei onnistu. Jouduin jo kirjoittamaan osan tekstistä uudelleen. Näihin liittyisi velvoitteita, mutta enpä osaa enää itsestäni mitään uutta kertoa enkä osaa näitä eteenpäinkään jakaa. Olen tosi huono näissä ketjuissa. Kiitos kuitenkin teille kolmelle blogini huomioimisesta. Oli kiva yllätys.

8 kommenttia:

  1. - No, joooo, että ihan oikeat sisiliskot, eipä olisi kyllä käynyt ihan heti mielessänikään.
    - Olipa mukava, että teit minulle sen ihan "omituisen" myssyn, niin minäkin voin ainakin mielessäni ajatelle, että arvasin melko oikein.
    -t-

    VastaaPoista
  2. Ihanat värit näissäkin.
    Liskot näyttävät hyviltä.

    VastaaPoista
  3. Kivat liskot ja myssyt! Hyvä idea liskot sopivat tuohon väriin:D

    VastaaPoista
  4. Selasin tuonne edelliseen jättämääni kommenttiin asti. Kyllä sulla hurja vauhti on päällä ja niin kaunista tulee. Valitit ettet osaa kuvata, en minäkään mielestäni. Enkä ainakaan saa usein koneella näyttämään itseäni tyydyttävällä tavalla. Enpä aina viitsi edes niin kovin yrittää, kunhan räppäsen.

    VastaaPoista
  5. Tosi kivat! Mun suvussa on yksi liskofani, pitäis varmaan "matkia"!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.